Joka kevät tähän aikaan se iskee. Päivät pitenevät, valon määrä lisääntyy ja luonto herää eloon. Mutta minulle niin ei vaan tapahdu, itseasiassa päinvastoin. Väsyttää, valo suorastaan ahdistaa ja dialogi pään sisällä kääntyy huomaamatta negatiiviseksi. Taaskaan et saanut tehtyä sitä ja tätä, taas näytät tollaiselta, eipä onnistunut sekään.
Luulin pitkään että kuvittelen kevätahdistuksen, mutta ei – valon määrän vaihtelu ei ilmeisesti kaikille sovi, vaihtui se sitten parempaan tai huonompaan suuntaan. Kai sitten vaan kuulun niihin ihmisiin jotka voisivat talviunien sijaan vaipua armollisille kevätunille. Vaikka päällä on miljoona projektia ja aikatauluja riittävästi viidelle ihmiselle, olen päättänyt olla murehtimatta sitä. Teen sen minkä ehdin, ja enempään en pysty. Mutta se mille en aio antaa periksi on alakuloisuus ja siitä seuraava itsesyyttely – olen ihan ok tyyppi vaikken kaikkea saisi tehtyä. Ja vaikka huomaisin liikkuneeni ihmisten ilmoilla puurotahraisissa vaatteissa, tukka takussa ja puoliksi levinneillä silmänrajauksilla. Ja vaikka en onnistuisi läheskään kaikessa. Todenteolla kiinnitin huomioni pari vuotta siihen ikävään seikkaan, että 90% itseni kanssa käymästä päänsisäisestä keskustelusta on negatiivista. Olen tietoisesti muuttanut suuntaa, ja sillä on ollut sanoinkuvaamattoman valtaisi merkitys koko elämään. Ihan totta, kokeile jos et usko! Välillä se on hirveän vaikeaa, mutta tietoisesti kerta toisensa jälkeen katkaisen valitusvirren ja korvaan sen väkisin vaikka sitten yltiöpositiivisilla voimalauseilla – alkuun hampaat irvessä, lopulta tottumuksen kautta jo helpommin.
Surukseni olen huomannut esikoisellani olevan taipumusta samankaltaiseen aiheettomaan itsemollaukseen. Usein olen kuullut hänen sanovan en kuitenkaan osaa, en pysty, olen huono. Se jos mikä särkee sydämen, ja päätin aktiivisesti yrittää muuttaa hänen tapaansa ajatella ja nähdä itsensä. Olemmekin pitäneet joka ilta päiväkirjaa, johon kirjataan kivoja asioita ja onnistumisia. Viimeisen viikon aikana hän on mm. syönyt hyvin, oppinut tekemään solmuja ja ollut hyvä kaveri. Päivä päivältä tuntuu olevan helpompaa nähdä missä on onnistunut ja mikä on mennyt hyvin. Uskoisin että vastaavan päiväkirjan tekeminen sopii kenelle tahansa itsetunnon kanssa painivalle, ikään katsomatta. (Ideaa en ole saanut itse, vaan inspiroitunut puhelimelle lataamastani MuksuOpista. Se vaikuttaa tosi hyvältä appsilta kelle tahansa vanhemmalle tai lasten kanssa tekemisissä olevalle, muuten. :)
Palaan pian blogissa kauneusaiheiden merkeissä. Aurinkoista, ja ennen kaikkea rentouttavaa viikkoa kaikille! :)
Seuraa Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramin kautta.
Voih <3
Sanopa muuta :)
Mä tykkään tästä blogista postaus postaukselta enemmän. Kiitos ja tsemppiä kevääseen!
Kiitos Heljä, tiedätkö tämä kommentti kun tipahti sähköpostiin niin tuli ihan salakavalasti tippa linssiin. :)
Ihana postaus! Ja toi on niin totta, jos vaan ajattelee koko ajan ettei onnistu, on huono jossain jne., niin kyllä se pidemmän päälle syö ihmistä sekä aiheuttaa vaan enemmän sellaista”jo etukäteen luovutettua”-asennetta. Mukava kuulla, jos olet päässyt tavasta eroon ja saanut jälkikasvulle iskostettua myönteisen ajattelun voimaa :)
Kiitos Salka! :) Ihan totta, ajatuksilla on ihan huikea voima. Nyt olen taas saanut itseni stressattua parilla asialla ihan kauheasti, ja huomaa koko voinnissa eron. Pitää taas vaan oikein kunnolla katkaista huonojen ajatusten kierre, niin kyllä se taas siitä. :) Tosiaan toivoisin että lapselle saisin myönteistä ajattelua istutettua, hän on selvästi murehtimiseen taipuvainen. Toivon kovasti että oppii keinoja sen käsittelemiseen, ja eiköhän siinä onnistutakin. Tätäkin pitää ajatella positiivisesti! :)
Olipa hyvä ajatus tuo päiväkirja! Täytyy sanoa, että itsellä on vähän samoja tunteita keväisin, yritetään kuitenkin ajatella positiivisemmin, kiitos postauksesta!
Kiitos Sanna! Päiväkirja on tuntunut oikeasti tosi hyvältä idealta, ehkäpä itsekin pitäisi kokeilla. :) Yritetään molemmat keskittyä positiivisiin asioihin, kohta sieltä kesäkin jo tulee ja kevätväsymys helpottaa! :)
Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus! Minua alkoi melkein itkettää, kun tajusin tätä lukiessani, että oma päänsisäinen keskustelu itseni kanssa on myös hyvin usein negatiivista – ja se on kyllä todella surullista. Alan itsekin nyt kiinnittää huomiota tuohon positiivisuuteen, enhän ikinä mollaisi esim. ystäviäni niin kuin itseäni.
Ihana idea tuo onnistumispäiväkirja lapsen kanssa ♥ Kivaa ja armollista kevättä sinulle!